maanantai 30. kesäkuuta 2014

Kanatoastit + voileipägrilli

Äidilläni oli tuossa taannoin synttärit ja ostettiin siskoni kanssa hänelle lahjaksi voileipägrilli. Olimme meinaan jo aiemmin katselleet kaupoissa voileipägrillejä mutta löysimme niistä aina jotain puutteita, poikkeuksetta kaikki olivat liian pieniä. Tilattiin sitten netistä Centurionin voileipägrilli ja voin sanoa että aivan mahtava masiina! Niin iso että mahtuu neljä suurta paahtoleipää vieretysten valmistumaan (täydellinen nelihenkiselle perheelle siis! ;), säädettävä kannen korkeus ettei leipien korkeudelle ole rajoitusta sekä kokonaan vaakatasoon avautuva kansi jolla saa siis grillattua myös esim. kanaa ja kasviksia!





Tänään pääsin leikkimään ensi kertaa tällä kyseisellä härvelillä ja rakastuin! Niin kätevää ja ah miten täydellisen rapea koostumus leipiin tulee paksun ja todella kosteankin täytekerroksen kanssa. Tämä tässä on myös ehkä pikaisinta pikaruokaa koskaan. Kanansuikaleiden ruskistamisen lisäksi ei montaa minuuttia mene siihen että nenän alla on ihana ja lämmin pikku hiukopala. Käytin tänään ensimmäistä kertaa Santa Marian trooppista salsaa (tähän mennessä olen aina vaan jumittunut siihen samaan ainaiseen tomaattisalsaan, shame on me!) ja ei varmasti jää viimeiseksi kerraksi! Salsa ei ole tulista mutta mausteisuus yhdistettynä mangoon, papaijaan ja ananakseen toimii ihan loistavasti. Mahti combo erityisesti kanan kanssa :)




Pahoittelen huonoja kuvia. Huomasin jälkikäteen että melkein kaikki kuvat (erityisesti ne missä leipä oli aseteltu kivasti) olivat kiireessä joko ihan tärähtäneitä, valotus huono tai muuten vaan ihan todella epäselviä. En tiedä miksi mutta nämä kaksi olivat ainoat (hädin tuskin) käyttökelpoiset :/


Ainesosat (4:lle):

8 (suurta) paahtoleipäviipaletta
4 Aamupala-juustoviipaletta
ketsuppia
kanansuikaleita
currya
chilijauhetta
2 tuoretta tomaattia
ranskanperuna-maustesuolaa
1 tlk (230g) Santa Marian Tropical Salsaa (mangoa, papaijaa & ananasta)


Ohje:

Ruskista ensin kanasuikaleet maustaen ne ripauksella chiliä ja currya. Kuutioi kaksi tomaattia ja heitä ne mukaan pannulle pehmenemään. Haihduta kovalla lämmöllä (tai nopeuta lusikoimalla) ylimääräinen neste pois. Mausta lopuksi ranskanperunamaustesuolalla. Aseta neljälle leivälle juustoviipaleet. Sipaise seuraavaksi ohut kerros ketsuppia, erityisesti reunoille jos jääneet paljaaksi. Annostele kanasuikaleet leiville, lusikoi reippaasti salsaa kanan päälle ja aseta loput leivät kansiksi. Paahda voileipägrillissä rapeiksi.




Niin nopeaa ja yksinkertaista ettei tätä voi edes ruoanlaitoksi kutsua mutta sula kuuma juusto, maustettu kana, tomaattisuus ja eksoottinen hedelmäsalsa on todellakin kokeilemisen arvoinen yhdistelmä! Just saying... ;)

sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Terveelliset raejuusto-sitruunapannukakut (gluteeniton)

Tämä aamu oli taas nittä "olen nähnyt valon" -hetkiä keittiössä! Mun rakkaus amerikkalaisiin pannukakkuaamiaisiin ei varmasti ole jäänyt epäselväksi kenellekään edes hetkeksi mun blogiin eksyneelle. Nyt pukkaa ohjetta superterveellisiin ja vähärasvaisiin mutta silti aivan älyttömän herkullisiin pannareihin. Siis en mie koskaan niitä "aitoja asioita" lakkaa tekemästä (kamoon, you know me!) mutta ihana ajatus että kaiken sunnuntain herkkuaamiaisen ei tarvitse olla epäterveellistä :D Löytyipä ainoa kelpo käyttötarkoitus raejuustollekin, ahahahah! Ihanan sitruunaiset pannukakut peitin mango-sitrusjogurttilla ja suosittelen lämpimästi myös kookosta, banaania ja siirappia näiden kaveriksi. Nam! Näitä varioidaan pian ;)




Ainesosat (11 kpl):

1,25 dl rasvatonta maitoa
2,5 dl rasvatonta raejuustoa
2 kananmunaa + 2 lisävalkuaista
1,25 dl kauraleseitä
1,25 dl vehnäjauhoja (itse käytin gluteenitonta jauhoseosta)
2 rkl vaniljasokeria
0,5 tl ruokasoodaa
1 suuren sitruunan kuori raastettuna + tilkka sitruunamehua


Ohje:

Mittaa kaikki aineet tehosekoittimeen ja surauta taikinaksi. Paista kahdella pienellä pannulla (tai vaikka sitten yhdellä isolla jos sinulla ei ole blinipannuja) tipassa öljyä. Tarjoa jogurtin, siirapin ja hedelmien kera.


Vinkki: Jottei pannukakut jäähdy liikaa, laita ne tarjoilua ennen uunivuoassa 150 asteeseen uunin keskitasolle. Erottele pannarikerrokset leivinpaperilla!
Vinkki: Mango-sitrusjogurtti + banaanit + kookos = nam!




Pancake Sundays ♥

perjantai 27. kesäkuuta 2014

Kanelinen kvinoapuuro

Tänä aamuna ennen töihin lähtöä väsäsin kunnon power breakfastin eli kanelista suurilta osin maitoon tehtyä "kvinoapuuroa" jossa myös hiukan vaniljajogurttia tuomassa pehmeyttä. Kivaa vaihtelua niihin peruskaurapuuroihin. Terveellistäkin vielä; kvinoassa kun on mm. proteiinia, kuitua, kalsiumia, rautaa, vitamiineja, hyviä rasvoja ja kivennäisaineita! Ja mitäpä nyt ei tuoreet hedelmät parantaisi :)





Ainesosat (3 pientä annosta):

1,5 dl kvinoaa (kuivana)
2,5 dl maitoa
1,5 dl vettä
3 tl kanelia
1 rkl fariinisokeria
1 rkl sokeria
loraus vaniljajogurttia

+ banaania, omenaa, kanelia etc.


Ohje:

Huuhtele kvinoa huolellisesti. Lämmitä 2 dl maitoa ja 1 dl vettä kattilassa kiehumispisteeseen (sekoittele jottei maito pala!). Kippaa mukaan kvinoa, kaneli sekä sokerit ja pienennä lämpöä. Anna hautua välillä sekoitellen n. 15 minuuttia tai kunnes neste on melkein kokonaan imeytynyt. Lisää loput maito ja vesi (0,5 dl + 0,5 dl) sekä reilu loraus vaniljajogurttia ja anna nesteen imeytyä kunnes puuro on... noh, puuromaista, pehmeää ja jyvät ovat "pulpahtaneet". Lisää tarpeen tullen nestettä ja jugua. Tarkista maku ja tarjoa hedelmien kera :)




Nyt tästä eteenpäin lopun kesää mun ajasta vie aika ison osan vuorotyö, parissakin paikassa itseasiassa, joten enää en ehdi ihan päivittäin mitään suuria ruokaseikkailuja tehdä. Ehkä on toisaalta ihan hyväkin juttu että on jotain oikeaakin tekemistä... :D Mutta tosiaan mun pää räjähtää ellen saa jotain pientä uutta kokeilla säännöllisesti! Eli blogi ei tule hiljenemään (ei tuo ravintolassa työskentely yhtään auta, hahah!) mutta vähän tälläisiä yksinkertaisia juttuja väliin :)


torstai 26. kesäkuuta 2014

Rukiinen auringonkukansiemen-peltileipä

... kiva sana taas :D Tälläistä tein tässä yksi kerta aamiaiseksi, hetkeksi jäi luonnoksiin pyörimään mutta täältä pesee! En ole koskaan ollut jyväisten leipien fani mutta auringonkukansiemenistä tykkään tosi paljon leivässä. Etenkin tummempi ja aromikkaampi leipä yhdistettynä uunissa paahtuneen auringonkukansiementen makuun... *hyrisee tyytyväisenä*. Ihan vinkki vitosena voin sanoa että tämä leipä halkaistuna ja paahdettuna, reippaalla määrällä paahtuneita auringonkukansiemeniä + savuporo-tuorejuusto (Créme Bonjour) + kananmuna = taivas. Mikä yhdistelmä makuja ♥.  Ohje hiukan muunneltuna Leivotaan -lehdestä!




Ainesosat:

50g tuorehiivaa
5 dl maitoa
2,5 dl grahamjauhoja
2 tl suolaa
0,5 dl vaaleaa siirappia
2 rkl rypsiöljyä
4 dl ruisjauhoja
6 dl vehnäjauhoja
unikonsiemeniä
auringonkukansiemeniä (reilusti ;)


Ohje:

Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon suuressa kulhossa (tai yleiskoneen kulhossa). Lisää grahamjauhot, siirappi, suola sekä öljy ja sekoita. Mittaa vähitellen mukaan ruis- ja vehnäjauhot ja vaivaa taikinaksi. Kohota liinan alla n. 40 minuuttia. Painele/kauli kevyesti kohonnut taikina suorakaiteeksi uunipellille, leikkaa ruuduiksi, ripottele siemenet ja anna kohota vielä 30 minuuttia. Lämmitä sillä välin uuni 220 asteeseen. Paista alatasolla reilu 30 minuuttia paksuudesta riippuen.




Vinkki: Samalla kun laitat leivät uuniin, kaada uunin pohjalle pari desiä vettä jotta saat rapeamman lopputuloksen. Noin vartin jälkeen raota uuniin luukkua ja päästä höyryt ulos. Samalla peitä leipä foliolla loppuajaksi ettei se tummu liikaa :)
Vinkki: Jos haluat, voit myös voidella leivän kananmunalla ennen paistoa jotta siemenet tarttuisivat paremmin.
Vinkki: Siemenet. Savuporotuorejuusto. Keitetty kananmuna. Ripaus suolaa kananmumalle. Tämä on käsky :D
Vinkki: Itse paahdoin vielä halkaistun leivän paahtimessa ennen asianmukaisia päällisiä ja ai miten ihanan rapea ja täydellinen rakenne. Just saying...


maanantai 23. kesäkuuta 2014

Terveelliset kaura-banaanimuffinit (gluteeniton)

Näin tämän banaani-kauramuffiniohjeen (tai no, melkein samanlaisen) Pinch of Yumissa muutama päivä sitten ja siitä sekunnista lähtien ainoa asia mikä on mun silmissä vilkkunut, on banaanileivonnaiset. Siitä onkin meinaan jo aikaa kun olen viimeksi niitä tehnyt. Yleensä en tykkää syödä makeita leivonnaisia aamulla, ei se amerikkalaisten into syödä sokerisia juttuja aamupalaksi koskaan oikein napannut. Paitsi pannukakut poikkeuksena tietysti! ;) Nämä muffarit kuitenkin näyttivät niin houkuttelevilta eikä näihin lisäksi tule yhtään lisättyä sokeriakaan (paitsi hippunen hunajaa/vaahterasiirapiia halutessaan), käytännössä muutenkin pelkkää kauraa ja banaania. Tämähän on siis vähän kun mun lemppari-arkiaamiainen eli kaurapuuro kanelilla, sokerilla ja viipaloidulla banaanilla, mutta vaan söpössä kuvioidussa paperivuoassa, eikö? Ihailtavaa itsepetosta ainakin jos ei muuta... :D Mutta anyways, satuin olemaan hereillä yöllä kun koko muu talo nukkuu niin mikäs parempaa ajanvietettä kun kaivaa kulhot ja patakintaat esiin klo 3:30 ja leipasta pienet aamuyllätykset muulle perheelle :)




Ainesosat (9 muffinia):

Muffinit:

4 banaania
vajaa 2 dl kauraleseitä
vajaa 0,75 dl jauhoja valinnan mukaan, esim. sämpyläjauhoja (itse käytin gluteenittomia)
2 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
2 tl kanelia
1 tl jauhettua muskottipähkinää
1,25 dl maitoa
0,5 dl rahkaa/turkkilaista jogurttia
2 kananmunaa
5 rkl sulatettua voita
2 rkl hunajaa/vaahterasiirappia

Päälle:

0,75 dl kaurahiutaleita
1 rkl sulatettua voita
1 rkl vaahterasiirappia


Ohje:

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Viipaloi banaanit ja asettele ne öljytylle foliolle leivinpellille. Paahda uunissa noin 10 minuuttia kääntäen välissä toisin päin. Muussaa pehmenneet ja hieman väriä saaneet banaanit haarukalla. Yhdistä suuressa kulhossa kuivat aineet (kauraleseet, jauhot, leivinjauhe, suola, kaneli ja muskottipähkinä). Sekoita erillisessä kulhossa maito, rahka/jogurtti, kananmunat voi sekä siirappi/hunaja. Kääntele nopeasti jälkimmäisen kulhon sisältö kuiviin aineisiin, sekoita vain kunnes juuri ja juuri sekoittuneet. Viimeisenä kääntele nopeasti nuolijalla banaanimuhennos taikinaan. Lusikoi taikina muffinivuokiin. Päällystä varten sekoita kaurahiutaleet, sulatettu voi sekä siirappi ja annostele muffinien päälle. Paista 200 asteessa noin 25 minuuttia.




Meinasi jo tulla pieniä mutkia matkaan kun esimerkiksi avaamaton turkkilainen jogurtti jonka parasta ennen -päivään oli vielä aikaa, olikin muuttunut hassun siniseksi. Kävin siis ryöstämässä äitini rasvattomia maustamattomia rahkoja ja hyvin näyttivät leivonnassa toimivat joten eipä siinä mitään :D Harvoinpa sitä leivonnassa/ruoanlaitossa ei jotain korvaavaa ainesosaa löytyisi :)




Tykkäsin kyllä kovasti lopputuloksesta! Tietenkään nämä eivät mene samaan kategoriaan sokeristen ja täyteläisten jälkkäricupcakejen kanssa mutta ei pidäkään! Eli sokerin puute tietysti maistuu mutta mun mielestä näin semiterveelliseksi aamupalatarjottavaksi banaani tuo kivan makeuden jo itsessään. No okei, mie olen sen luokan sokerihiiri että mutustelin mun muffaria toosi makean chai laten kera että balance balance ;) Nämä olivat myös oikeasti tosi täyttäviä! Ihan eri kategoriaa kun ne vehnäsokeripullamuffinsit jotka voi suunnilleen sisäänhengittää ja tuntuu kun mitään ei olisi syönytkään. Nämä kaurapommit pitää nälkää! En osaa syödä aamiaista, niin kuin en mitään muutakaan ateriaa, ilman jotain makeaa lopuksi (toivottoman perso makealle, tiedetään) esimerkiksi jogurttia, mehukeittoa tai hedelmiä, joten tälläinen banaani-kauramuffinssihan on oikein näppärä pupeltaa jonkun voileivän kaverina. Etenkin makean ja kuuman juoman kanssa, hehheh... Vielä söpöön vuokaan leivottuna tekee aamusta kummasti vähän erityisemmän ;)



Nams!

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

"Meksikolainen lasagne"

Palailtiin arkeen tälläisen helpon ja edullisen vuokaruoan kanssa kaiken kakkuilun, skumpan ja mätipastan jälkeen. "Meksikolainen lasagne" = lasagnevuokaan muun muassa tortillaletuista, salsasta, pavuista, mausteisesta (ja ihanan kirkkaan keltaisesta!) riisistä sekä maissista rakennettu mausteinen vuoka. Yleensä en tee useinkaan (siis juuri koskaan) vuokaruokia mutta arkisuudestaan huolimatta tää oli hyvää! ;) Normaalisti löydän poikkeuksetta aina paljon parannettavaa tekeleistäni (toivoton perfektionisti...) ja vuokaruoat tuppaavat usein mun mielestä olemaan vähän plääh. Tässä oli kuitenkin oikeasti paljon makua, ihanasti erilaisia rakenteita ja värejä sekä ihanan kostea ja mehukas paketti. Kaukana siitä vuoanreunaan kuivahtaneesta kuivasta suorakaiteesta, josta saa leikattua millilleen muodossa pysyviä kuutioita. Tästä ruoasta mulle tuli onnistumisen ilo, arkisen ja edullisen ei tarvi todellakaan kärsiä maun puutteesta! :D




Ainesosat (6 annosta):

öljyä
1,5 dl irtojyväistä riisiä (kuivana)
1 tl paprikajauhetta
0,5 tl kurkumaa
500g jauhelihaa
1 dl vettä
1 pss Santa Marian Xtra Hot Taco Spice Mix
4 kpl tortillalettuja
240g kidney-papuja
300g maissia
4 tomaattia kuutioituna
400g taco-kastiketta (medium)
1 prk (200g) kermaviiliä
juustoraastetta
persiljaa


Ohje:

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Keitä riisi ohjeen mukaan mutta lisää keitinveteen paprikajauhe sekä kurkuma. Ruskista sillä välin jauheliha, valuta rasva, lisää vesi sekä maustepussin sisältö ja sekoittele hyvin. Öljyä vuoan reunat (n. 20cm x 30 cm). Kasaa täytteet vuokaan kolmeen kerrokseen erottamalla kerrokset tortillaletuilla. Kannattaa laittaa kermaviiliä ja/tai salsaa aina ennen ja jälkeen tortillalettujen jotta niistä tulee kosteita ja pehmeitä. Älä myöskään jätä tortilloja uunissa päällimmäisiksi. Kannattaa ehdottomasti säästää tomaattikuutioita ja muita täytteitä sekä noin kolmasosa kermaviilistä pinnalle. Paista foliolla peitettynä n. 30 minuuttia, lisää loput kermaviilit + juustoraastetta ja paista vielä kunnes juusto on juuri ja juuri sulanut. Koristele persiljalla.




Tämä ruokahan siis ei valokuvaudu hyvin (etenkään kiireessä) mutta se maku! ;)




torstai 19. kesäkuuta 2014

Vodkapastaa lohenmädillä

Vielä vähän synttärihumua tiedossa! Äitini toivoi synttäriruoakseen pastaa ja minä tuttuun tapaani laitoin ideamoottorin hurisemaan. Olisihan meillä ollut paketti kanaa jääkaapissa ja tonnikalaa ruokakaappi pullollaan mutta halusin juhlan kunniaksi jotain hiukan parempaa. Selailin vähän kirjoja ideajahdissa ja löysin Carla Bardin "Pasta"-kirjasta juuri sellaisen mitä etsiskelin. Niin siis tietämättä edes että mitä etsin, mutta siinä se oli. Yksinkertainen mutta toimiva (vain 7 ainesosaa + mausteet!). Ainesosien määrät oli tosin aika ihmeellisiä että loppujen lopuksi niiden suhteet ja määrät oli jotain aivan muuta kuin ohjeessa mutta jälleen kerran meidän keittiötiimiltä (isi-tytärtiimi mun ollessa työnjohtaja ;) aika hyvä suoritus. Nam! Ja äippäkin tykkäs vaikken tietystikään suostunut paljastamaan päivän ruokaa ennen kuin se oli valmiina nenän alla ;)




Ainesosat (5-6 annosta):

500g spaghettia
60g voita
1 dl vodkaa
8 rkl sitruunamehua (maun mukaan)
375g lämminsavulohta
100g lohen mätiä
2,5 dl ruokakermaa
suolaa
musta- ja valkopippuria


Ohje:

Laita pastavesi kiehumaan. Sulata voi miedolla lämmöllä suuressa paistinpannussa ja lisää vodka sekä sitruunamehu. Pilko lohi pieniksi paloiksi ja sekoita palat sekä 6 tl mätiä kastikkeeseen (jätä loppu mäti annosten koristeluun!). Kypsennä muutama minuutti keskilämmöllä sekoitellen. Lisää kerma sekä mausteet. Valuta al dente pasta, sekoita se huolellisesti kastikkeeseen ja anna lämmetä. Tarkista mausteiden sekä sitruunamehun riittävyys. Tarjoa lopun mädin kera.



Se on vaan niin fakta että pastaruoissa yksinkertaisuus on parasta. Ei ehkä kaikista kaunein ruoka ikinä mutta maku kaikessa yksinkertaisuudessaan toimii!


PS. Nyt on näin lomalaisena postauksia pukannut ovista ja ikkunoista mutta kohta mullakin alkaa työt niin tulee muutakin tekemistä kuin vaan pörrätä keittiössä :D Ihan kiva sinänsä päästä ulos talosta, hahaha!

keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Päärynätäytekakku paahdetulla valkosuklaalla (gluteeniton)

Äidilläni on tänään synttärit ja minua pyydettiin (yllättäen...) leipomaan täytekakku. Ostin muutama viikko sitten Confetista päärynäaromia, jota olen palanut halusta päästä testaamaan ja onpa kokeilulistallani myös hyvän aikaa keikkunut paahdettu valkosuklaakin. Oli siis täysin luonnollista että yhdistin ne molemmat tähän kakkuun, pääsinpä vielä testaamaan maanantaina ostamaani uutta kakkuvuokaakin , jee :D Etenkin tuohon paahdettuun valkosuklaaseen ihastuin täysin, toooosi makeaa mutta ai ai miten hyvää. Suklaan maku muuttuu uunissa paahdettaessa ihanan ja vahvan karamelliseksi ja aaahh. Se vieläpä vaahdottuu tosi nopeasti ja nätisti. Ihan täydellistä! Päärynän erottuva maku (jota oli siis sekä täytteessä, kostutuksessa että kakkupohjassa) yhdistettynä tähän kinuskiseen täytteeseen toimi kyllä ihan mielettömän hyvin! :) Kivaa vaihtelua niihin perus kaakaoisiin tai kanelisiin leipomuksiin. 






KAKKUPOHJA (20 cm):

3 kananmunaa
gluteenitonta jauhoseosta (saman verran kuin munia) [tai vehnäjauhoja]
sokeria (saman verran kuin jauhoja)
2 rkl vaniljasokeria
3 tl päärynäaromia (maun mukaan) [Fun Cakes]
1,5 tl leivinjauhetta

+ voita ja korppujauhoja vuokaan


Ohje:

Laita uuni lämpemenään 175 asteeseen. Voitele (+korppujauhota) 20 cm irtopohjavuoan reunat ja aseta pohjalle leivinpaperi. Mittaa suureen lasiin kolme munaa, toiseen lasiin saman verran sokeria kuin munia on ja kolmanteen lasiin vielä saman verran jauhoja. Sekoita vaniljasokeri sokeriin ja leivinjauhe jauhoihin. Kaada kananmunat ja sokeri suureen kulhoon ja vatkaa vaahdoksi, lisää päärynäaromi ja vatkaa hyvin sekaisin. Viimeisenä kääntele nuolijalla jauhot taikinaan. Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteessa noin 30 minuuttia. Anna jäähtyä ja vetäytyä vuoassa mieluusti seuraavaan päivään.




TÄYTE:

375g valkoista leivontasuklaata
6 dl kuohukermaa

+ 1 prk (125g) Piltti-päärynäsosetta


Ohje:

Rouhi valkosuklaa reippaan kokoisiksi paloiksi ja paahda uunissa 175 asteessa noin 8 minuuttia kunnes suklaa on muuttunut vaaleanruskeaksi. Siirrä paahtunut suklaa kattilaan ja kaada kerma perään. Lämmitä keskilämmöllä sekoitellen kunnes suklaa on kokonaan sulanut. Tässä kestää jonkin aikaa, etenkin kaikista paahtuneimmat suklaapalat ottavat melko kauan aikaa sulaessaan. Älä kuitenkaan anna kiehua! Suklaan ollessa sulanut, jäähdytä seos ensin vesihauteessa ja sen jälkeen jääkaapissa. Seoksen täytyy olla aivan kylmää vaahdottuakseen. Itse vatkasin omani vaahdoksi n. 6 tunnin jääkaapituksen jälkeen.


KOSTUTUS:

päärynämehua


KORISTELU:

1 pkt (400g) Cocoa Wafer Sticksejä (Bolero) [kaakao-hasselpähkinämousse -täytteisiä keksitikkuja]
marsipaaniruusuja




KOKOAMINEN:

1. Leikkaa jäähtynyt ja vetäytynyt kakkupohja kahteen kerrokseen.
2. Kostuta kakkupohjat hyvin päärynämehulla ja laita pohjakerros takaisin paistovuokaan (pohjaksi kannattaa tietysti laittaa se uunissa ylöspäin ollut kovera osa)
3. Levitä vajaa puolet valkosuklaavaahdosta sekä Piltti-sose pohjan päälle.
4. Laita kostutettu päälliskerros täytteen päälle ja anna asettua vuoassa (itse annoin olla yön yli).
5. Poista kakku vuoasta ja levitä loput vaahdosta tasaiseksi kerrokseksi kakun reunoille ja päälle.
6. Paina hiukan lyhyemmiksi trimmatut Wafer Sticksit reunoille ja koristele ruusuilla.




Kakkujen leipominen aina välillä on kyllä aivan ihanaa ja mitä terapeuttisinta touhua! :D Arkena helpot ja nopeat leipomukset on tietysti ihania mutta joskus on vaan kiva tehdä tälläisiä enemmän aikaa vaativia sekä ulkonäöltään hiukan hiotumpia tekeleitä. Ja oli hyvää ;)


PS.NYT VOIT SEURAILLA MUN RUOKASEIKKAILUJA MYÖS BLOGLOVINISSA!

<a href="http://www.bloglovin.com/blog/11739687/?claim=z3zgpnv9nzt">Follow my blog with Bloglovin</a>

tiistai 17. kesäkuuta 2014

Cappuccinopannukakut mansikoilla ja suklaalla (gluteeniton)

Tein näitä pannukakkuja tänään mun vanhempien 25-vuotishääpäivän kunniaksi. Mulla on ollut jo varmaan kuukauden selkeä visio miltä mun seuraavat pannukakut näyttäisivät ja maistuisivat ja tässä se visio on vihdoin toteutettuna! Tosin siskoni rajoittamana gluteenittomalla linjalla mentiin taas ja taikinan ollessa ihan kummallisen venyvää, paksua ja kiiltävää, piti mun tehdä vähän säätämistä tuohon reseptiin mutta lopputulos hyvä! Taas kerran paksuja, ilmavia ja meheviä. Ihan niin kuin Jenkeissäkin aina! :)




Ainesosat (12 kpl):

n. 3,25 dl maitoa
2,5 rkl vaniljasokeria
2 rkl tomusokeria
hyppysellinen suolaa
4 kananmunaa, eroteltuina
3,25 dl gluteenitonta jauhoseosta
1 rkl tummaa kaakaojauhetta
3,5 rkl cappuccinojauhetta
1 tl leivinjauhetta
2 rkl öljyä

+ öljyä paistamiseen
+ vaniljajogurttia, suklaasiirappia sekä mansikoita tarjoiluun


Ohje:

Aloita erottelemalla kananmunat kahteen suureen kulhoon. Vatkaa ensin valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja aseta syrjään odottamaan. Mittaa toiseen kulhoon maito, sokerit ja suola. Lisää keltuaiset maitoseokseen ja vatkaa sekaisin. Yhdistä kolmannessa kulhossa siivilöidyt jauhot, kaakaojauhe, cappuccinojauhe sekä leivinjauhe ja lisää ne taikinaan. Mittaa mukaan vielä öljy ja sekoita hyvin. Viimeisenä kääntele nuolijalla (huom. älä enää vatkaa!) valkuaisvaahto huolellisesti taikinaan. Paista keskilämmöllä öljyssä kummaltakin puolen kunnes pannukakut ovat saaneet väriä. Tarjoa esim. vaniljajogurtin, suklaasiirapin ja mansikoiden kera.


Vinkki: Suosittelen kahden blinipannun käyttöä paistamisessa mutta niiden puutteessa myös iso paistinpannu toimii loistavasti :)
Vinkki: Päälle sopisi loistavasti myös esim. kookoshiutaleet, banaani, kermavaahto ja siirappi!



Hahah, amerikkalaisista pannukakuista taitaa tulla kovaa vauhtia mun bravuuri :D Mä vaan rakastan pannukakkuja ja eri mauilla ja lisukkeilla leikkimistä!


*****

PS. Lähdenkin tästä nyt täyttämään täytekakkua mun äipän huomisia synttäreitä varten! Tämähän on ihan yhtä juhlaa koko viikko ;)

lauantai 14. kesäkuuta 2014

Caffè mocha kookoksella

Usean päivän mielitekojen jälkeen väsäsin meille jälkkärikahvit joissa yhdistyi kookos, suklaa sekä maitokahvi. Kuulemma "aika makea aikuiseen makuun" mutta tämä aikuinen sanoo että "HAH! Sellasta ei olekaan kuin liian makea" ;)


Nojoo myönnetään, olihan se makeaa mutta en mä suotta kutsunut tätä jälkkärikahviksi, hehheh :)


Ainesosat (3:lle):

4,5 dl kahvia
2,25 dl maitoa
2,25 dl (kevyt-)kookosmaitoa
1 rkl kookoshiutaleita
½-1 rkl kaakaojauhetta
ripaus kardemummaa
6 tl suklaasiirappia
sokeria maun mukaan


Ohje:

Keitä kahvi valmiiksi. Lämmitä pienessä kattilassa sekoitellen maito, kookosmaito, kookoshiutaleet, kaakao sekä kardemumma. Lisää kuuma kahvi, sekoita ja kaada siivilän läpi kolmeen lasiin/mukiin. Lisää jokaiseen mukiin hiukan (n. 2tl) suklaasiirappia sekä oman maun mukaan sokeria. Nauti kuumana :)

Vinkki: Ei-lapsiystävälliseen versioon lisää hiukan kookosrommia ;)


perjantai 13. kesäkuuta 2014

BBQ-lohivohvelit

Mie olen kohta kuukauden jo ajatellut lakkaamatta sitä lohivohvelia jonka näin Inkiväärihillo-blogin Tampere-postauksessa ja tänään (vasta!) tein oman variaationi lohivohveleista. Mun vohveleiden päälle löysi tiensä juuri uunista tullutta ihanan pehmeää viherpippurilla maustettua lohta, barbecue-dippiä (Taffelin valmisdippiä, heh heh) sekä kunnon BBQ-kastiketta. Ja tietysti hiukkasen vihreää persiljan muodossa, enhän mie koskaan syö mitään koristelematonta ;)




Vohvelit (8kpl):

Aineosat:

2 munaa
2 dl maitoa
2 dl vichyä
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
0,75 dl öljyä


+ uunissa kypsennettyä kirjolohta
+ valmista barbecuedippiä
+ barbecue-kastiketta
+ persiljaa/muuta yrttiä


Ohje:

 Noh... paista vohveliraudalla :D Muista tosin tupsutella öljyä vohveliraudan paistopinnalle esim. voitelusudilla. 






Siitä onkin jo kaksi vuotta kun paistelin viimeksi vohveleita, se oli kesällä 2012 ennen vaihtoonlähtöäni kun jännittelin vielä että minnehän sitä lähtisi. Taisin itseasiassa vielä selailla hyllystäni löytämääni Oregon-esitettä vohvelien paistuessa. Ei tullut lähtöä Oregoniin ei, mutta jäipähän ainakin hyvät muistot siitä vohvelisessiosta :) Mutta hei takaisin tähän tämän päivän ruokaan! Niin nopeaa, niin helppoa ja niiin hyvää. Suosittelen! Aih että...



...vielä yksi ;)

torstai 12. kesäkuuta 2014

Lämpimät worcestershire-tonnikalatoastit

Heipparallaa, täällä taas aamiaisjuttujen merkeissä! :) Viime yönä jostain syystä valvoin koko yön pyörien turhautuneena ja pää pursuten erinäisiä ajatuksia, nukkumisesta ei vaan tullut yhtään mitään. Sekin vähä mitä sain nukuttua, uneksin tälläisistä tonnikalaleivistä. Jep, kuka muu kuin minä näkee unta aamupalaleivistä?! :D Anyways, aamulla lähetin isäni kauppaan ostamaan graham-paahtista ja tonnikalaa jotta voisin toteuttaa meidän tämän aamun aamiaisen täsmälleen samanlaisena kun näin sen unessani.




Ainesosat (3:lle):

6 viipaletta reilunkokoista graham-paahtoleipää
maustamatonta Philadelphiaa
ketsuppia
1 tlk (185g) tonnikalaa hiutaleita vedessä
1-2 tomaattia kuutioituna
Worcestershire-kastiketta
3 viipaletta aamupala-juustoa
kuivattua oreganoa

+ kirsikkatomaatteja
+tummaa balsamicokastiketta
+tuoretta persiljaa


Ohje:

Paahda leivät grillivastuksilla uunin ylätasolla (tai paahtimella jos teet pienemmän satsin). Kuutioi sillä aikaa tomaatit ja leikkaa kirsikkatomaatit puoliksi. Mikrota tomaattikuutioita (huom. ei kirsikkatomaatteja!) n. 30s jotta ne pehmenevät. Voitele kolme leipää tuorejuustolla ja sipaise tuorejuuston päälle ohuelti ketsuppia. Jaa tonnikala kolmeen osaan ja levitä ne ketsupin päälle. Seuraavaksi jaa tomaattikuutiot kolmelle leivälle tonnikalojen päälle ja roiski Worcestershire-kastiketta perään. Laita vielä (aamupala)juustoviipale sekä ripaus oreganoa ja aseta loput kolme leipää kansiksi. Mikrota valmiita kerrosleipiä n. 40s kunnes juusto on kunnolla sulanut ja leivät kauttaaltaan lämpimiä. Paina leipiä kevyesti jotta kansi liimaantuu tiiviimmin kiinni. Leikkaa leivät halki terävällä veitsellä ja tarjoa kirsikkatomaattipuolikkaiden, tuoreen persiljan ja tumman balsamicon kera.



Ihan just saman näköiset tuli kun mun yöllisessä visiossa! :D Ja yhtä herkulliset: sulaa juustoa, pehmeää ja mausteista tomaattimöhjöä, tonnikalaa... omnom. Täydellisen kostea ja mehevä paketti joka pitää varmasti nälän loitolla! :)


keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Texmex-salaatti

Tämä resepti menee taas täysillä siihen hardcore masterchef/ruokabloggari -kategoriaan, tiedetään, mutta joskus yksinkertainen vaan toimii. Yksi yö jostain syystä pyörin hereillä kauheissa tuskissa koska mun vaan teki niin mieli tälläistä salaattia (mun suuret mielihalut/piilotellut syöppöyskohtaukset jostain syystä tapahtuu aina öisin...) joten heti seuraavana mahdollisena päivänä hellan ääreen. Nopeaa, helppoakin helpompaa, kevyttä ja edullista. Siis miksipä ei!




Ainesosat (4:lle):

400g naudan jauhelihaa
keltainen paprika
1 keltasipuli, hienonnettuna
2 valkosipulinkynttä, hienonnettuna
puolikas punainen chili, hienonnettuna
5 rkl Worcestershire-kastiketta
juustokuminaa maun mukaan (paljon! ;)
paprikajauhetta
valkosipulijauhetta
mustapippuria
cayennepippuria
suolaa

jäävuorisalaattia
tomaattia, kuutioituna

1 prk (200g) kermaviiliä
1 pss tacodippi-seosta


Ohje:

Tee ensin dippi kermaviilistä ja tacodippijauheesta ja laita kylmään. Ruskista jauheliha pannulla ja laita samalla suikaloitu paprika sekä hienonnetut sipuli, chili ja valkosipuli mukaan kypsymään. Mausta makusi mukaan. Tarjoa jäävuorisalaatin, tomaattikuutioiden sekä tacodipin kera.




Gourmet, gourmet.... :D

tiistai 10. kesäkuuta 2014

Red Velvet Cookie Cake (gluteeniton)

Nyt tulee ehkä epäesteettisin leipomus jonka olen eläessäni tehnyt (pahoittelut siitä) ja mutta eipä sillä liene väliä koska maku oli oikein kohdallaan ja käytiin perheen kesken tämän herkkupalan kimppuun lähes välittömästi. Mun muualla asuva isosisko aina valittelee kuinka hänkin haluaisi olla maistelemassa mun tuotoksia ja nyt toivoi mun tekevän jotain red velvetiin vivahtavaa. Halusin tehdä jotain yksinkertaista, nopeaa ja jotain mitä en ole koskaan tehnyt aiemmin; siis cookie cake! Tuloksena jättikokoinen ja paksu sisältä pehmeä suklaakeksi, tarjoiltuna kuumana (siis kuumana as in pehmeä keskusta valuu lautaselle -kuumana ;) ja vaniljajäätelön kera. Taltutti jälkkärihimon hetkeksi, heheh. Mun piti ensin koristella tämä pursotuksilla mutta laiskuus iski joten kovin jäi vaatimattoman näköiseksi, annettakoon se mulle anteeksi tällä kertaa. Makuahan se ei siis haitannut! :D Itseä kyllä kieltämättä vähän häiritsee tuo viimeistelemättömyys mutta enköhän mä pääse sen yli, hahahah! Keksikakku on oiva ratkaisu kun haluaa jotain makeaa nenun eteen ja äkkiä, aineet vaan sekaisin ja uuniin.


Jättäkää cookie cake keskeltä pehmeäksi jotta kuumennettaessa se suorastaan valuu keskeltä, ahh!


Aineosat:

115g pehmeää voita
1 dl sokeria
0,75 dl fariinisokeria
1 rkl vaniljasokeria
1 kananmuna + 1 keltuainen
punaista elintarvikeväriä
3,5 dl gluteenitonta jauhoseosta (tai vehnäjauhoja!)
3,5 rkl tummaa kaakaojauhetta
ripaus suolaa
1 tl leivinjauhetta
0,5 tl ruokasoodaa
2 tl maissitärkkelystä
100g valkosuklaata rouhittuna


Ohje:

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Aseta 22cm vuoan pohjalle leivinpaperi ja öljyä reunat. Sekoita yleiskoneessa (tai vatkaimella) pehmeä voi sekä sokerit vaaleaksi pehmeäksi seokseksi. Seuraavaksi lisää mukaan kananmuna + ekstrakeltuainen ja elintarvikeväri, vatkaa hyvin. Sekoita erillisessä kulhossa jauhot, kaakaojauhe, suola, leivinjauhe sekä maissitärkkelys. Sekoita parissa erässä mukaan taikinaan. Viimeisenä kääntele lastalla mukaan rouhittu valkosuklaa. Voit haluessasi säästää vähän pinnalle ripoteltavaksi. Lusikoi taikina vuokaan ja paista uunin keskitasolla n. 24 minuuttia. Keksikakun ei ole tarkoituskaan olla kova eikä rapea joten ota mieluummin pois liian aikaisin kuin liian myöhään. Keksi on valmis otettavaksi pois uunista kun se on vielä pehmeä, se kovettyy/kiinteytyy  vielä jäähtyessään!


Kaikessa yksinkertaisuudessaan



TÄRKEÄÄ: TARJOA KUUMANA (MIKROSSA 30s) JA VANILJAJÄÄTELÖN KERA!


Vinkki: Jos unohdat/et voi ottaa kananmunia ja voita lämpenemään ajoissa, liota kananmunia n. 10 min lämpimässä vedessä ja pehmennä voita mikrossa sulatusteholla n. 15s




Uskokaa tai älkää, ei ollut yhtään liian öklön makeaa :D


OLE HYVÄ, EMPPU :))

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Jambalaya

Lauantaina meillä syntyi mun ja mun isän team effortina kunnon mausteista southern-ruokaa eli jambalayaa. Tällä reseptillä mennään suoraan Yhdysvaltoihin, Louisianaan tarkemmin sanottuna, ja vaikka tämä onkin hiukkasen sovellettu olosuhteiden pakosta, oli kuulkaas maku aika just eikä melkein ;) Mausteita ei todellakaan ole unohdettu, mukana kolmea erilaista lihaa ja vieläpä kauniin näköistä kuin mikä. Mitäpä tästä siis voisi enää puuttua? Tämä ei myöskään ole ollenkaan vaikeaa eikä mutkikasta kaiken kypsyessä yhdellä ja samalla pannulla. Kannattaa siis ehdottomasti kokeilla! :)




Ainesosat (4:lle):

375g kanaa paloiteltuna
200g jättikatkaravunpyrstöjä
200g hot chorizo-makkaraa ohueksi viipaloituna
3,75 dl kanalientä
1 keltasipuli kuutioituna
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 punainen paprika kuutioituna
4 tomaattia kuutioituna
1 tlk (70g) tomaattisosetta
2 tl Worcestershire-kastiketta
2 laakerinlehteä
2,5 tl paprikajauhetta
1 tl suolaa
1 tl valkosipulijauhetta
ripaus mustapippuria
reilu ripaus cayennepippuria
1 tl kuivattua oreganoa
1 tl kuivattua timjamia
7 dl kypsää pitkäjyväistä riisiä
öljyä paistamiseen
kevätsipulia tarjoiluun


Ohje:

Aloita ottamalla jättikatkaravun pyrstöt sulamaan (jos käytät pakasteita siis) ja laittamalla pitkäjyväinen riisi valmistumaan. Lorauta öljyä suurelle paistinpannulle/wokkipannuun ja laita paloiteltu kana ruskistumaan. Viipaloi makkara mahdollisimman ohuiksi siivuiksi ja heitä mukaan pannulle. Lisää seuraavaksi pieniksi kuutioidut sipuli sekä paprika ja anna kypsyä. Paprikan ollessa pehmentynyt lisää mausteet (paprikajauhe, suola, valkosipulijauhe, mustapippuri, cayennepippuri, oregano ja timjami) sekä hienonnettu valkosipuli ja sekoita hyvin. Seuraavana mukaan pääsevät kuutioidut tomaatit, tomaattisose, Worcestershire-kastike sekä laakerinlehdet. Tomaateista irtoaa paljon nestettä mutta anna seoksen kuplia kovalla lämmöllä, kyllä se kiinteytyy.


Mitkä tuoksut tässä kohtaa! <3


Mittaa pannulle 7 dl kypsää irtonaista riisiä, kanaliemi ja sekoita huolellisesti. Hauduta kunnes neste on melkein kokonaan haihtunut. Älä kuitenkaan paista kuivaksi, Jambalayan on tarkoitus olla kiinteää mutta silti kosteaa! Viimeisenä lisää jättikatkaravun pyrstöt ja paista vielä muutama minuutti. Lisää tarvittaessa cayennepippuria, suolaa ja mustapippuria. Tarjoa viipaloidun kevätsipulin kera.


Tässä on hyvä kosteus, hiukan nestettä pohjalla mutta silti kiinteää eikä lautanen ui liemessä :)


Niin, niiin hyvää. Oikeasti. Yleensä en koskaan tee kahdesti samaa ruokaa/leipomusta (liikaa ideoita testattavana muutenkin) mutta tätä varmasti tulee vielä joskus tehtyä. Tässä on sitä "comfort foodia" parhaimmillaan: mausteista, lämmintä ja ihana sekamelska vahvoja makuja. Suu vaan vetäis vaikka maha sanoisikin toista. Muutenkin tykkään tälläisistä "iso mausteinen pytty täynnä kaikkea mahdollista" -ruoista. Ihanaa :)



lauantai 7. kesäkuuta 2014

Banaanitoastit

Selvästi viikonloppu tullut kun mun ruokablogi aktivoituu huomattavasti :D Etenkin aamupalajuttuja riittää ja tuleepa muuten nytkin. Törmäsin yksi päivä netin syövereissä kuvaan ihanan näköisistä makeista aamiaisleivistä ja päätin tehdä omat banaanileipäni nyt viikonloppuna. Tässä on helppo ratkaisu kun makean herkkuaamiaisen himo iskee, ei tarvitse aina itse alusta alkaen vääntää amerikkalaisia pannukakkuja (tosin niistäkin tulossa uutta juttua pian!) vaan ostaa pussi paahtista ja ryhtyä toimeen. Niin herkullisia pitkästä aikaa, siitä onkin jo reippaasti yli vuosi kun olen syönyt mitään tämänkaltaista. Viime french toastit taisin mussutella maaliskuussa 2013 Big Bearissa, pienessä vuoristomökissä lähellä Los Angelesia. Lämpimiä, tai pikemminkin hyviä (kylmähän siellä oli kuin hitto!) muistoja siis, hehheh ;)) Siskoni ollessa gluteeniton sekä laktoositon, kävivät nämä kaurapaahtoleivästä tehtynä myös hänelle.




Ainesosat (4:lle):

8 viipaletta (kaura)paahtoleipää
3 kypsää banaania
2 rkl fariinisokeria
2 tl kanelia + lisää pinnalle
0,5 tl muskottipähkinää jauhettuna
1 kananmuna
1 dl maitoa
levitettä

+ vaniljajogurttia, pannukakkusiirappia, kanelia etc. (mitä ikinä haluatkaan)


Siis kyllä mä hukutin omani vielä suurempaan määrään jogurttia, siirappia ja kanelia mutta tulipa otettua kuva tälläisestä "siistimmästä" versiosta ;)


Ohje:

Muussaa haarukalla 2,5 banaania ja sekoita mukaan fariinisokeri, kaneli sekä muskottipähkinä. Lusikoi tahna neljälle leivälle ja nosta loput neljä leipää kansiksi. Sekoita maito ja kananmuna laakeassa astiassa ja uita täytetyt kerrosleivät molemmilta puolilta munamaidossa. Paista leipiä kummaltakin puolelta runsaassa voissa suurella paistinpannulla. Leivät ovat valmiit kun niissä on ruskeapilkullinen ja vähän kovettunut pinta. Sipaise kevyesti levitettä valmiiden leipien pinnalle, viipaloi loppu banaani ja asettele banaanisiivut kaneliripauksen kera leipien päälle. Lisää vielä mitä haluat, itse laitoin omaani vielä vaniljajogurttia, pannukakkusiirappia sekä ekstrakanelia. Nam!





PS. Yhtäkkisen kyllästymisen iskiessä tuunasin blogin ulkonäön uuteen kuosiin niin bannerin kuin sivupalkin tekstien ja kuvankin osalta. Mielipiteitä otetaan mielellään vastaan! :)

perjantai 6. kesäkuuta 2014

Äyriäistäytteiset letut

Meillä on pitkästä aikaa koko perhe koolla isosiskoni muuttaessa kesäksi takaisin kotiin työn perässä, joten on kiva tehdä koko porukalle jotain vähän "erityisempää" safkaa arjen piristykseksi. Puolen perheen ollessa töissä menee vuorot kuitenkin aina vähän ristiin, joten tästä "illallisesta" tulikin sitten aamiaisbrunssi näin alkavan viikonlopun kunniaksi. Yleensä mun "special breakfast" koostuu amerikkalaisista pannukakuista (mun bravuuri, hahah!) mutta tänään tuli vaihteeksi suolaista, mausteista ja ihanan keltaista: äyriäisillä täytettyjä lettuja. Nam! Eikä kyllä nälkä vaivaa ihan heti ;)




LETUT (6 KPL):

Ainesosat:

2,5 dl vehnäjauhoja
2 kananmunaa
5 dl maitoa
ripaus suolaa
voita paistamiseen


Ohje:

Yhdistä aineet kulhossa ja vatkaa voimakkaasti sähkövatkaimella kunnes kuohkeaa. Paista voissa isolla pannulla.





ÄYRIÄISTÄYTE:

Ainesosat:

1 keltasipuli
3 valkosipulinkynttä
500g äyriäisiä (minä käytin jättikatkarapuja, simpukoita, mustekalaa, surimia, pikkukatkiksia, kalmaria jne)
1 prk (2,5 dl) Flora kevyt ja paksu ruokakermaa
1 pss sahramia
reippaasti currya
ripaus cayennepippuria
suolaa
1,5 rkl tomusokeria
loraus limemehua
kourallinen tuoretta persiljaa + koristeluun
öljyä paistamiseen


Ohje:

Kuullota sipulit ja valkosipulit öljyssä suuressa pannussa. Lisää sulatetut ja valutetut äyriäiset kuumalle pannulle ja haihduttele mahdollinen ylimääräinen neste (voit jättää vähän kostukkeeksi). Sekoita mukaan ruokakerma ja mausteet. Lisää lopuksi iso kourallinen pieneksi hienonnettua persiljaa, tomusokeri sekä limemehu. Sekoita hyvin ja tarjoile heti lämpimänä.




Ah miten hyvää, mie sitten rakastan mereneläviä! Ja tässä jos missä on kaunista ruokaa, niin kirkkaan keltaista vihreällä persiljalla koristeltuna. Mun mielestä ulkonäkö on iso osa sitä ruokailukokemusta, joten ihanan näköinen ruoka yhdistettunä ilmassa leijailevaan mausteiden tuoksuun heti aamusta aloittaa päivän ihan eri tavalla kuin kaurapuuro ;)




sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Pitaleivät mausteisella kalkkunatäytteellä & taco-dipillä

Tänään sain vihdoin aikaiseksi tehdä jotain mitä mun on pitänyt kokeilla jo ikiajat mutten ole koskaan saanut aikaiseksi: täytettyjä pitaleipiä. Käytin leipien ohjeena Jenni Häyrisen reseptiä, muutellen tosin määrää hiukan pienemmäksi. Täytteeksi laitoin muunmuassa mausteista taco-dippikastiketta sekä paprikalla ja juustokuminalla maustettua kalkkunaa. Niin helppoa, yksinkertaista ja arkista mutta ei loorde miten hyvää! Niin mehevää, kosteaa ja mausteet kohdallaan. Ei varmana jää viimeiseksi kerraksi kun näitä syödään. Nyt jo itseasiassa pää suorastaan pursuaa erilaisia ja eksoottisia maailman keittiöiden inspiroimia pitatäytteitä ;) Ja miten onkaan helppoa tehdä täytteet/muut valmistelut samalla kun leivät kohoaa ja paistuu, joten ruoan saamista pöytään ei siis liiemmin tarvitse odotella.





PITALEIVÄT (8 kpl):

Ainesosat:

3 dl kädenlämpöistä vettä
25g tuorehiivaa
1 tl suolaa
1 rkl öljyä
7,5 dl vehnäjauhoja


Ohje:

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen ja sekoita loputkin aineet mukaan. Vaivaa taikinaksi ja kohota liinan alla 30 minuuttia. Laita uuni lämpenemään 275 asteeseen. Taikinan kohottua pyöritä taikinasta 8 palloa ja kauli ne kevyesti noin 1-2 cm paksuisiksi levyiksi. Nostata leipäsiä jauhotetun leivinpaperin päällä leivinpellillä vielä noin kymmenisen minuuttia. Paista leipiä uunin ylätasolla 5-8 minuuttia. ÄLÄ AVAA UUNIN LUUKKUA KESKEN ÄLÄKÄ TÖKI LEIPIIN REIKIÄ! Leipien tulisi meinaan kohota ontoiksi taskuiksi paiston aikana. (Mullakin melkein onnistui tällä kertaa, hyshys :D)


Pientä tuotekehittelyä ulkonäön kohdalle sit ens kerraks :D


TÄYTTEET:


Ainesosat:

öljyä paistamiseen
kalkkunan ohutleikkeitä suikaloituna
reilusti paprikajauhoa
ripaus juustokuminaa
ripaus jauhettua chiliä
suolaa
pippuria

maustamatonta tuorejuustoa
lehtisalaattia (romaine)
tomaattia kuutioituna
1 prk (200g) (kevyt)kermaviiliä
1 pss taco-dippiä


Ohje:

Leipien kohotessa valmistele täytteet. Tee ensin kastike kermaviilistä ja tacodippimausteesta. Aseta jääkaappiin odottamaan. Mausta kalkkunat reilusti paprikajauheella sekä ripauksella juustokuminaa ja chiliä. Paista öljyssä pannulla ja lopuksi mausta suolalla ja pippurilla. Kuutioi tomaatit ja pese salaatit.




Tee valmiista leivistä taskuja leikkaamalla yksi sivu auki ja täytä tuorejuustolla, salaatilla, tomattikuutioilla, kalkkunalla sekä reilulla määrällä kastiketta. Ai ai ;)




Täytyy kyllä sanoa että vaikka valmiista maustepussista tulikin, niin tuo taco-dippi oli ihan match made in heaven sekä tuon vähän samaan tyyliin maustetun kalkkunan, että tämän ah niin pumpulisen leivän kanssa. Ihan täydellinen kastike! Pitää ehdottomasti pitää tulevaisuudessakin mielessä erilaiset dipit, etenkin kiireessä kokatessa :)